Kirjaimet kuin koruja.

Hurahdin totaalisesti kalligrafiaan, erityisesti moderniin kalligrafiaan, jo vuosia sitten. Näin jälkikäteen olen tajunnut, että matkani kauniiden kirjainten maailmaan on alkanut oikeastaan jo lapsuudessa.

Lapsena ujostelin vähän kaikkea ja jännitin koulussa niin paljon, että voin koko ajan pahoin. Vain äidinkielen tunneilla koin rauhaa ja onnistumisen elämyksiä. Ne olivat tunteja, jolloin jännitys ja paha olo kaikkosivat. Kirjoitin valtavalla vimmalla tarinoita tarinavihkoon kauniisti pienen lapsen käsialalla. Rakastin tarinoita ja kauniita kirjaimia yli kaiken! Ei siis liene yllätys, että myöhemmin opiskelin suomen kieltä ja kirjallisuutta ja valmistuttuani minusta tuli toimittaja.

Koukussa kauniisiin kirjaimiin

Muutama vuosi sitten, asuessani perheeni kanssa New Yorkissa, hakeuduin ensimmäiselle modernin kalligrafian kurssilleni. Muistan vieläkin, kun sain tehtyä paperille ensimmäisen vetoni hiusterällä. Eihän se kummoinen ollut, mutta ymmärsin saman tien, että nyt ollaan minulle tärkeän asian äärellä. Kauniit kirjaimet, kaaret ja koristelut imaisivat minut mukaansa saman tien.

Sen jälkeen pyörittelin kynää paperilla ihan jatkuvasti. Pöydällä lojuvat sanomalehdet, mainoslehtiset ja postin tuomat kirjeet saivat uudenlaisen ulkoasun, kun harjoittelin erilaisia kirjaimia ja niiden yhdistämistä toisiinsa.

Mindfulnessia malttamattomalle mielelle

Aika pian ensimmäisten kurssien jälkeen aloin haaveilla siitä, että voisin tehdä kalligrafiaa ihan työkseni. Jatkoin harjoittelua kiivaasti, mutta kaiken innokkuuden keskellä koin välillä suunnattomia epätoivon hetkiä. Levottomana pohdin sitä, koska olen tarpeeksi hyvä kalligrafian taitaja? Koska voin sanoa, että osaan tämän nyt täydellisesti? Koska olen valmis?

Malttamattomalle ihmiselle teki tiukkaa, kun asiat eivät edenneet sujuvasti ja vauhdilla, vaan matkaa pitikin tehdä hitaasti ja kiirehtimättä.

Jossain vaiheessa sitten hoksasin, itse asiassa kalligrafian kannalta aika oleellisenkin asian: en taida olla valmis koskaan. Ymmärsin, että kiirehtimisen, itsensä jatkuvan arvioimisen ja eteenpäin harppomisen sijaan olennaista on keskittyä luomaan omaa tapaa ja tyyliä tuottaa kauniita kirjaimia, ja nauttia uuden oppimisesta ja jatkuvasta kehittymisestä.

Niinpä, keväällä 2021, syntyi Kalligrafiaana. Pienen tytön kaunokirjoitusvimmasta kehkeytyi lopulta ammatti, jota nyt saan tehdä antaumuksella ja suurella sydämellä.